Kurkkudirektiivi.fiEurooppanuoretTakaisin etusivulle
Kurkkudirektiivi.fiTakaisin etusivulle

2000-luvun alussa Suomessa kohistiin EU:n kieltävän tervan käytön. Taustalla oli valmistelussa oleva EU-direktiivi biosidien kartoittamiseksi. Biosidit ovat biologisia tai kemiallisia torjunta-aineita, joilla torjutaan haitallisia eliöitä. Tässä tapauksessa mäntyterva joutui tutkittavien aineiden listalle, sillä sitä käytetään Suomessa puunsuoja-aineena sieniä vastaan. Biosididirektiivin tavoitteena oli, että markkinoilla olevat biosidit on tutkittu ja osoitettu turvallisiksi terveyden ja ympäristön kannalta.

Kyseessä ei siis ollut ”tervadirektiivi” suomalaisten kiusaksi vaan turvallisten torjunta-aineiden käyttöä varmistava laki. Suomi haki syksyllä 2006 poikkeusluvan kulttuurihistoriallisten kohteiden suojaukseen tervalla. Samaan aikaan tehtiin tutkimus tervan biosidisesta tehokkuudesta. Tutkimus osoitti, että mäntytervalla ei ole biosidilta vaadittavaa kemiallista tehokkuutta puuta pilaavia sieniä vastaan. Puuhun sivelty terva muodostaa vain kalvon, joka estää veden tunkeutumisen puuhun ja huonontaa siten sienten kasvuolosuhteita.

EU on jo hyväksynyt tutkimustulokset, eikä mäntytervaa enää pidetä biosididirektiivin piiriin kuuluvana puunsuoja-aineena. Mäntytervan käyttö saa siis jatkua entiseen tapaan.

Lisää kommentti - - -
0123
Luettele numerot:
- - -
Ismo 06.04.2010 14:39

lol..

Mylv 02.10.2009 09:24

tänään raidataan

Johannes Vainio 09.05.2008 16:14

No tässähän oli hyvä esim. kun päätöksiä tehdään liian kaukana ja suurteollisuuden ehdolla. EU:lla ei pitäisi olla mitään päätäntävaltaa tällaisissa asioissa.

Fakta on kuitenkin se, että EU yritti estää tervan käytön ja vasta valtavalla tappelulla saatiin sallituksi. Ilman Suomen ja joidenkin muiden maiden toimintaa EU olisi todellakin kieltänyt tervan käytön! Osoitus ylikansallisen päätöksenteon järjettömyydestä ja siistä että EU:ssa on liikaa byrokraatteja jotka koettavat keksiä itselleen jotain tekemistä.

Nikke 01.02.2008 22:22

Måste erkänna att Eurooppanuorets har gjort bra jobb med denhä sidan :D

Nimi Elina 01.10.2007 10:52

Terva on pop

Kunnon kansalainen 24.09.2007 22:46

Yrittäkää nyt täälläkin vaahtoajat ymmärtää, että jos joku MEP, ministerineuvoston jäsen tai komissaari tekee nimissään ehdotuksia, niin se ei todellakaan tarkoita että "EU" on tekemässä yhtään mitään. Lukekaa vaikka noita Eduskunnassa tehtyjä lakialoitteita - eihän silloinkaan jengi luule että "valtio" on tekemässä jotain.

EU ei kiellä mitään hakusanoja, vaikka joku aivoton komissaari niin ajattelisikin.

Nuori Kansalainen 13.09.2007 00:05

Nää aivan perseestä olevat videot saivat mut vastustamaan kirkasotsaisia Eurooppanuoria.... EU on kieltämässä nyt hakukoneitakin...

Nimi Katri 09.09.2007 15:25

Kommentti..Jukka kysyi: "Minkä takia EU säätää direktiivejä biosidien kartoittamiseksi? Millä perusteella sekin kuuluu EU:n päätäntävaltaan?"

Koska EU:lla on yhteiset markkinat, on kätevintä säätää esim. torjunta-aineiden turvallisuudelle yhteiset pohjakriteerit ja yhteinen valvonta. Näin ei tarvitse esim. osoittaa jokaisessa maassa erikseen jonkin aineen riittävää turvallisuutta, vaan riittää, kun sen osoittaa kerran EU:n alueella ja saa sitten markkinoida ainetta koko alueella. Periaatteessa varmaan jokainen maa voisi silti säätää itselleen tiukemmat kriteerit? Mutta yhteisestä pohjasta on silti sovittu.

Pohdintaa siitä, mitä pitäisi päättää maa- tai aluetasolla eikä EU-tasolla: Itse olen sitä mieltä, että kaikkea ei pidä yhtenäistää vain yhtenäistämisen ilosta. Esimerkki voisivat olla vaikka vaalijärjestelmät. Minusta on sama, millä systeemillä jäsenmaat valitsevat edustajansa vaikka Euroopan parlamenttiin - jokaisessa maassa koetaan varmasti se oma systeemi parhaimmaksi. (Tosin siitäkin voi olla montaa mieltä Suomen viime eduskuntavaalien jälkeen...) Pointtini on siis, että yhtenäistetään asioita vain silloin, kun siitä on todella hyötyä. Minusta kaupallisilla markkinoilla olevien tuotteiden laatukriteerit ovat hyödyllisiä. Emme elä täällä Suomessa missään omassa kuplassa, vaan tänne tuodaan ja täältä viedään tuotteita koko ajan.

Perinteisesti subsidiariteettiperiaatteen mukaan kai aluetaso on hoitanut esimerkiksi terveys- ja sairaanhoitopalvelut, kulttuuritoimen, koulutusjärjestelmän ja poliisin, kun taas korkeammalla tasolla on hoidettu esimerkiksi ulkopolitiikka. Toisaalta EU:ssa koulutusjärjestelmien vertailtavuutta pyritään parantamaan, mikä on mielestäni hyvä asia, jotta ihmisten vapaa liikkuvuus voi käytännössäkin toteutua. Samoin poliisilla on yhteistyötä EU-alueella kansainvälisten (tai muuten vain rajojen yli liikkuvien) rikollisten kiinnisaamiseksi.

Biosidit 07.09.2007 17:55

Eikö se ole ihan järkevää, että terveydelle vaarallisia tuotteita ei saa kaupitella? Jos jokin aine aiheuttaa esimerkiksi syöpää, niin eikö ole kätevämpää että EU-alueella on samat pelisäännöt - silloin ei tarvitse jokaisessa maassa erikseen tutkia terveysvaikutuksia jne.

Nimi dfdf 07.09.2007 15:41

Sori vaan, mutta propaganda ei toimi kolmella erittäin, siis ERITTÄIN surkealla videolla.

Jukka 06.09.2007 20:14

Minkä takia EU säätää direktiivejä biosidien kartoittamiseksi? Millä perusteella sekin kuuluu EU:n päätäntävaltaan?

Haastan Eurooppanuoret keksimään konkreettisia esimerkkejä elämän ja politiikan osa-alueista, jotka EIVÄT kuulu EU:n päätöksentekokoneiston piiriin.

Waari 06.09.2007 17:29

EU on pääosin perseestä, siis Suomi pois EU:sta!

pekka punajuuri 06.09.2007 12:38

Hyvää matriaalia..

=) 06.09.2007 07:25

Huumoria pitää olla, joten lisää tällaisia!

Kunkku 06.09.2007 02:57

paska on paskaa niinkuin kriitikot ylistivät.

Henkka 05.09.2007 21:42

hehe :D aika läppä

Nimi 05.09.2007 21:38

surkee sivu. eu haisee

Ttu! 05.09.2007 20:07

Ei jumalauta... ei parempaa tekemistä löytyis?

Asuup 05.09.2007 20:03

Thaha

© Eurooppanuoret ry 2007. Videoiden toteutus Espoonlahden teatteriyhdistys ry.
Kurkkudirektiivi.fi