Kurkkudirektiivi.fiEurooppanuoretTakaisin etusivulle
Kurkkudirektiivi.fiTakaisin etusivulle

Avoin kirje Suomen hallitukselle

Eurooppanuoret ry

Eurooppanuoret ry haluaa rohkaista suomalaisia päättäjiä aktiivisempaan ja avoimempaan EU-keskusteluun. Euroopan unioni on tärkeä poliittinen toimija ja sen merkitys on kasvanut koko unionin olemassa olon ajan. Siksi myös demokratian ja kansanvallan tulee toteutua unionia koskevassa päätöksenteossa.

Kansalaisilla on oikeus vaikuttaa demokratian keinoin Suomen ajamaan EU-politiikkaan. Hallituksen on huolehdittava, että sen EU-linjalla on kansan tuki. Tämä edellyttää avointa debattia Euroopan unionista vaalien alla sekä rohkeaa keskustelua koko vaalikauden ajan.

Suomen kansa suhtautuu poikkeuksellisen skeptisesti Euroopan unionia kohtaan. Erityisesti perusteettomaan euroskeptismiin on suhtauduttava suurella vakavuudella. Suomen hallituksen on omalla toiminnallaan edistettävä avointa Euroopan unionia sekä toimittava läpinäkyvästi ja johdonmukaisesti kantaessaan vastuuta ministerineuvoston päätöksistä. Kansalaisia on muistutettava siitä, että päätöksiä ei ”tule” EU:sta, vaan niitä ovat tekemässä suomalaiset päättäjät siinä missä muutkin.

EU:n päätöksenteko on pitkään kulkenut ylikansallisesta diplomatiasta kohti ylikansallista demokratiaa. Suomen on demokratian ja kansalaisyhteiskunnan mallimaana tarjottava aktiivisesti omia ratkaisujaan kansanvallan toteuttamiseksi EU:ta koskevassa päätöksenteossa. Eurooppalaisen poliittisen kulttuurin syntyminen on pitkällinen prosessi. Mitä enemmän päätöksiä unionin tasolla tehdään, sitä enemmän on tuettava eurooppalaisen poliittisen osallistumisen, demokratian ja kansalaiskulttuurin syntyä.

Haluamme lahjoittaa kaikille suomalaisille EU:n ministerineuvoston jäsenille käyrät kurkut muistuttaaksemme avoimen ja faktapohjaisen EU-keskustelun tärkeydestä.

Eurooppanuoret ry murtaa EU-myyttejä ja rohkaisee nuoria mukaan vaikuttamaan uudella nettisivustolla www.kurkkudirektiivi.fi.

Ystävällisin terveisin,
Juuso Turunen, puheenjohtaja
Elina Kiiski, pääsihteeri

Lisää kommentti - - -
0123
Luettele numerot:
- - -
Lauri 28.04.2008 17:50

Erityisesti perusteettomaan euroskeptismiin on suhtauduttava suurella vakavuudella. Hyvää puhetta! Lisää politiikkaa politiikkaan! Olen euroskeptikko, enkä edes näe siinä ongelmaa. Euroskeptikon elämääni kuuluu monia toivottuja asioita. Skeptisyys on yhtä kuin kriittisyys, suunnitelmallisuus, kyseenalaistaminen, ajattelu, rationaalisten perustelujen etsiminen, aktiivisuus. Koska olen skeptikko, haluaisin mielelläni puhua monista asioista sekä poliitikkojen että eurooppanuorten kanssa. Ottakaa yhteyttä, ajatuksella, ilman yliampuvaa tunnepuolen länkytystä kiitos.

© Eurooppanuoret ry 2007. Videoiden toteutus Espoonlahden teatteriyhdistys ry.
Kurkkudirektiivi.fi