Tiedote 5.9.2007.
Julkaisuvapaa: heti
Eurooppanuoret ry on avannut keskiviikkona 5.9. Internet-sivuston
www.kurkkudirektiivi.fi, jossa murretaan tyypillisimpiä EU-myyttejä. Myytit
murtuvat hauskojen videoiden avulla, jotka on käsikirjoittanut ja näytellyt
Espoonlahden teatteriyhdistys ry.
Kyytiä saavat urbaaneista Eurooppa-legendoista ainakin kuuluisa
kurkkudirektiivi, EU:n terva- ja lakritsipiippukiellot sekä vallan katoaminen
Brysseliin.
”Ainakin kerran kuussa kuulee jonkun viittaavan EU:n kurkkudirektiiviin ja
päivittelevän minkä kaiken turhan parissa unioni askartelee.
Kurkkudirektiiville, kuten monille muillekin median mehukkaille EU-skuupeille
löytyy yleensä täysin looginen selitys. Haluamme huumorin keinoin kiinnittää
kansalaisten huomiota todellisuuteen legendojen takana”, kertoo Eurooppanuoret
ry:n puheenjohtaja Joonas Turunen.
Eurooppanuoret houkuttelee ihmisiä sivuille jakamalla keskiviikkona
aamupäivällä Helsingin keskustassa Kolmen sepän patsaan tuntumassa 400 käyrää kurkkua ohikulkijoille. Myös maan hallitukselle toimitettiin käyrät kurkut sekä avoin kirje, jossa Eurooppanuoret peräänkuuluttaa kansanvallan ja
läpinäkyvyyden lisäämistä unionissa.
”Vaikka sivuilla käsitellään vain murto-osaa EU-myyteistä, toivomme, että
kurkkudirektiivi.fi kannustaa katsomaan tulevaisuudessa myös otsikoiden
taakse”, Turunen painottaa.
Lisätietoja
Puheenjohtaja
Joonas Turunen
040 542 5935
Pääsihteeri
Elina Kiiski
050 374 2584
www.eurooppanuoret.fi
www.kurkkudirektiivi.fi
Jukka: Olisiko sinun mielestäsi "Laissez faire" paras mahdollinen ohje EU:n sisäisen kaupankäynnin kehittämiseen? Olisiko esimerkiksi kuluttajasuojan suhteen viisasta todeta vain, että yritykset myykööt minkälaisia tuotteita tahansa - Laissez faire?
Frattinin suhteen taas voi todeta, että ainahan poliitikot saavat kantojaan esitellä - ei se silti tarkoita että tuollaisiin älyttömyyksiin edes EU:ssa mentäisiin. Kyllä siitä pitävät huolen joko omat ministerimme ministerineuvostossa tai europarlamentti.
Niin, mikä direktiiville vaihtoehdoksi? Arvaan, että täällä on turha ehdottaa "laissez faire".
Kun maailmankuva on tuollainen, että yhteiskunta on kone joka pitää ohjelmoida lakipykälillä toimivaksi tai muuten se hajoaa kokonaan käsiin, niin kaikkialta löytyy ongelmia jotka johtuvat lakien tai direktiivien puutteesta.
Nyt EU:n turvallisuuskomissaari Franco Frattini on tekemässä aloitetta direktiivistä, joka sensuroi "vaaralliset" hakusanat netistä. Vastaatteko senkin direktiivin vastustajille "keksi sitten parempi laki"?
Vai löytyisikö EDES tämän asian tiimoilta nuoria eurofiilejä, jotka rohkenevat kyseenalaistaa väitetyn "ongelman", jonka Frattinin aloite väittää "korjaavansa".
Nää videot ja Eurooppanuorten eurouskovaisuus saivat mut eurovastustajaksi... Onnea vaan kampanjalle.
Näin juuri telkkarista EU-nuorten tervavideon. Tuli paha olo, sillä teennäisen huumorin avulla yritetään tehdä musta valkoiseksi.
Suomalaisia on vain noin 2 % EU-parlamentin jäsenistä. Ei niillä ole mitään sananvaltaa - käytännössä vähemmän kuin tuo 2 %, sillä suuret jäsenvaltiot määräävät tärkeissä asioissa tahdin. Eräs tuntemani henkilö on EU parlamentin sihteeristössä. Hänen tehtävänä on merkitä esityslistoihin valmiiksi, kuinka kyseistä puoluetta edustavan parlamentaarikon tulee äänestää...
Suomalaiset saavat taistella pikkuasioissa, kuten tervan osalta kävi. Kiitos heille, sillä tervan käyttö sallitaan osittain myös jatkossa... Ongelma on siinä, että EU sekaantuu kaikensorttisiin pikkuasioihin. Ne olisi parempi hoitaa paikallisesti, paikallisiin oloihin soveltuvalla tavalla.
Reijo Tossavainen
Suomi ja Espanja

Jukka: voitko sitten itse esittää, miten sinusta maataloustuotteiden kuten kurkkujen kaupankäyntiä pitäisi säädellä, jotta kaupankäynti jäsenmaiden välillä olisi mahdollisimman helppoa? Tee parempi ehdotus, jos sinusta nykyinen malli on surkea.
Musta me Eurooppanuorissa tehdään tosi tärkeetä työtä, me halutaan päätöksenteon olevan avointa ja ihmisillä tulee olla oikeus vaikuttaa siihen. Me eurooppanuoret vaadimme toistuvasti avoimuutta päätöksentekoon, ja hyvä niin. Meillä kansalaisilla on oikeus sanoa mielipiteemme ja samalla päätöksenteko näyttäytyy meille myös järkevämpänä. Lienee selvää, että ei syntyisi väärinkäsityksiä, jos olisi enemmän tietoa - mutta sitten ei olisi tätä käheetä sivustoa, joka oikoisi niitä ;)

Saisitte enemmän uskottavuutta, jos tuon kurkkudirektiivi-myytin kuvauksessa olisitte vain yksinkertaisesti myöntäneet kyseessä olevan naurettava homma.
Mutta ei liene direktiiviä, jota te ette rakasta.
Teksti on kuin natsiaksan propaganda aikoinaan:
"Haluamme huumorin keinoin kiinnittää
kansalaisten huomiota todellisuuteen legendojen takana"
Näin toimi jo Hitler ja tunsihan hänkin jo olevansa oikeassa asiassaan.
Suomi on MYYTY halvalla Euroopalle. Turhaan sodissa Suomalaiset kuolivat puolustaessaan isänmaataan ja Suomen Markkaa!
Kun Saksa ei pärjännyt sotimalla, keksittiin tehdä se RAHALLA ja hyvin näyttää onnistuvan...
Suomea EI enää ole! Sen itsenäisyys myytiin HALVALLA EU:lle.
Turhaan Suomalaiset taistelivat Neuvostoliittoa vastaan, koska nyt se antautui EHDOITTA vieläkin pahemmalle sortajalle, EU:lle!
Neuvostoliiton keskusjohtoisen kommunismin ja nykyisen keskusjohtoisen EU:ismin ero on todella pieni: Nimittäin keskusjohdon sijainti.